Sirkus 2.0

Podcast

 

Podcast lähti liikkeelle koulutuksissamme käydyistä keskusteluista ja seuraajiemme lähettämistä kysymyksistä. Haluamme edelleen podcastin käsittelevän alalle ajankohtaisia ja keskeisiä aiheita ja siksi haluammekin kuulla sinun ajatuksiasi. Jätä meille aihe tai kysymys podcastiin alla olevan lomakkeen kautta.

Onko sinulla aihe podcastiin?

 

12 + 6 =

Tekijät

Henri Hänninen

Valmentaja

Henri on valmentaja, kouluttaja ja sirkustaiteilija. Valmennus- ja testausopin pääaineopintojen lisäksi hän on opiskellut mm. kognitiivista neurotiedettä, kemiaa ja solubiologiaa. Hänellä on vuosien kokemus parkourin ja useiden eri akrobatialajien opettamisesta sekä ilma-akrobaattina esiintymisestä. Satunnaisia esiintymiskeikkoja hän tekee edelleen.

Tällä hetkellä Henri työskentelee pääosin taito- ja taideliikuntaan erikoistuneena fysiikkavalmentajana (Athletica), kouluttajana ja asiantuntijana (mm. Athletica, Trainer4You) sekä työstää graduaan osana taitoharjoittelun periodisaatiota tutkivaa ryhmää. Sirkus 2.0:aan hän tuo vahvan liikuntatieteellisen tiedon ja huippu-urheilutasoisen valmennusosaamisen.

Atte Niittykangas

Sirkusfysio, fysioterapeutti

Atte aloitti työskentelyn fysioterapeuttina Suomen sirkuskentillä 2014 ja työ on vienyt hänet aina Cirque Du Soleiliin asti. Atte tuo Sirkus 2.0:aan oman vahvan osaamisensa vammojen kuntouttamisesta ja kehittävän harjoittelun suunnittelusta kuntoutuksen ohelle.

Fysioterapeutin työn lisäksi Atte on työskennellyt sirkuskoulun rehtorina, apurahataiteilijana ja tekee edelleen satunnaisesti esiintymiskeikkoja.

Mikko Rinnevuori
Sirkuskoulun rehtori

Mikko on sirkuskoulun rehtori, kirjailija ja taiteilija. Kasvatustieteen pääaineopintojen lisäksi hän on opiskellut yliopistossa liikuntatieteitä, dramaturgiaa ja kirjallisuutta. Mikko esiintyi pitkään Race Horse Companyn riveissä ja on myös kilpaillut TeamGym-voimistelumaajoukkueessa. ”Lattia-akrobatian perusteet” (2014) ja ”Käsinseisonnan perusteet” (2016) -kirjat ovat Mikon tuotantoa

”Työskentelen useiden eri projektien parissa. Työnkuvaani liittyy usein opetus, koulutussuunnittelu ja taitoharjoittelu. Myös mobiiliapplikaatiot, liikuntatieteellinen tutkimus ja tilasuunnittelu ovat tulleet tutuiksi.”